Suhteessa oleminen ja siinä toimiminen vaatii omanlaistaan hoksaamiskykyä. Minulle oli edellisessä suhteessa loppujen lopuksi usein arvoitus se, mitä toinen oikein tahtoi ja mihin pyrki. Minulla on tapana olla hidasliikkeinen ihmissuhteissa, jättää asiat hautumaan. Se saattoi vaikuttaa toisesta siltä kuin jättäisin asiat jotenkin kesken, vaikka kyse on todellisuudessa siitä, että tarkoitukseni on palata niihin myöhemmin sitten, kun on enemmän aikaa ja olen miettinyt, miten toimin.
En käsitä, miksi toisen mielestä jotkut asiat piti saada tapahtumaan heti. Minulla oli sitä paitsi työni ja opiskeluni, enkä minä voinut niiden suhteen monestikaan joustaa. Lisäksi huomasin, että se toimintatapa, joka toimi työelämässä hyvin ja josta sain kiitosta, ei toiminutkaan suhteessa. Kun vielä kommunikaatiokaan ei viime vaiheissa enää toiminut, niin siinä oli melkoinen ahdistuksen aihe valmiina.
Olisin kuitenkin toivonut, että toinen olisi keskustellut minun kanssani suoraan sen sijaan, että vihjailemalla jotenkin yritti vaikuttaa minuun ja viestittää minulle asioita rivien välistä. Loppuaikana minulle aiheutti paljon pahaa mieltä se, että toinen toi julki ärsytyksensä joidenkin tapojeni suhteen, mutta ei kuitenkaan suoraan, vaan vihjailemalla ilkeästi. Siinä on iso kontrasti siihen, miten kaikki, mitä sanoin ja tein, tuntui herättävän myönteisyyttä toisessa. Minusta tykättiin vain siksi, että olin minä, mutta minua kohtaan tunnettiin kiukkua myös vain siksi, että olin minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti