Gradu ei ole edistynyt viime aikoina. Olen käyttänyt aikaa muiden asioiden miettimiseen. Opiskelu ei enää tässä vaiheessa maistu. Haluaisin töihin, käytännöllisiin töihin. Haluaisin elää sen sijasta, että istun päiväkaudet aineistoni ja teoriakirjojen ja auki olevan Wordin kanssa. Toki tämäkin on parempi olotila kuin se mieletön stressaaminen, joka joskus nousee päällimmäiseksi tunteeksi. Gradun kirjoittamisesta puuttuu innostus. Niin kuin elämästä nyt yleensä.
Suhteen päättymisen jälkeen minun on ollut vaikea innostua omasta alastanikaan, joka aiemmin riitti tuomaan mielekkyyttä ja sisältöä elämään. Entinen rakas oli aivan toisella alalla, mutta hän oli muutoin monella tavalla samanlainen kuin minä ja pidimme samoista asioista, vaikka tosiaan liikuimme aivan eri sektoreilla yhteiskunnassa. Oli jotenkin hienoa, että toisen kanssa pääsi omaa opiskelualaa ja omaa työtä pakoon suhteeseen ja aivan toisenlaiseen maailmaan. Mutta ehkä osin sen takia suhde ei lopulta toiminutkaan. Toinen ei osannut samaistua kokemukseeni, enkä tiedä, osasinko itsekään samaistua toisen kokemukseen.
Olen käyttänyt hirmuisen määrän aikaa ja voimavaroja menneen suhteen vatvomiseen. Ehkä olisi järkevämpää käyttää ne johonkin nykyhetkeen ja tulevaisuuteen liittyvän. On vain niin kovin apeaa, että suhde hyvine hetkineen loittonee koko ajan kauemmas omaan elämänhistoriaan ja minun on vaikea uskoa vastaavien tunteiden mahdollisuuteen tulevaisuudessa. Joten olisi kai opittava löytämään pieniä iloja nykyhetkestä, vaikka niitä joutuu nyt etsimään aivan yksinään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti